5. SUULLISEN KIELITAIDON JA ASENTEIDEN MITTAAMINEN

Underhill (1988, 7) määrittelee suullisen kielitaidon testaamisen toistettavissa olevaksi menettelyksi, jossa koehenkilö puhuu ja häntä arvioidaan puheen perusteella. Luonteenomaista suullisen kielitaidon testille on, että testaaja ja testattava puhuvat toisilleen kasvotusten ja ihmisten välinen interaktio on tärkeämpi kuin varsinainen "testi-instrumentti" (Yli-Renko 1989b, 13).

Kielikoe heijastaa aina näkemystä kielitaidosta, vaikka sitä ei aina tiedostetakaan. Testin laatijan käsitys kielitaidosta vaikuttaa siihen, miten kielitaitoa mitataan. Testiin vaikuttavat myös testin tavoitteet ja resurssit, mutta testeissä heijastuvat aina taustalla olevat käsitykset kielestä. (Huhta 1993c, 78.)

Suullista kielitaitoa, joka perustuu kulttuurien väliseen kommunikaatioon on testattava kommunikatiivisesti niin luonnollisissa kielenkäyttötilanteissa kuin mahdollista (Yli-Renko 1989b,15). Kun arvioidaan kommunikatiivista kielitaitoa tällä tavalla, pitää suunnitella hyvin tarkkaan testissä toteutettavat tehtävät ja niiden sisältö. Testattavan tulisi tarvita juuri samoja taitoja mitä hän tarvitsisi vastaavassa todellisessa kommunikaatiotilanteessa. Lisäksi testin tulisi vastata olosuhteiltaan mahdollisimman tarkasti haluttua tilannetta. Testin sisällön tulisi olla merkityksellistä ja sellaista, että testattava saa ilmaista hänelle itselleen todellisia ja kiinnostavia asioita. Tehtävät tulisi suorittaa normaalin ajan puitteissa ja suullisen testin kulku ei tulisi olla etukäteen ennustettavissa, kuten ei tavallinenkaan keskustelu. (Underhill 1988, 8; Weir 1990, 11-12.)

Kommunikatiivinen testaus on tuonut mukanaan myös ongelmia. Testien analysointi on hankalampaa kuin ennen. Suullisessa testissä, joka pyrkii simuloimaan mahdollisimman luonnollista kielenkäyttötilannetta, vaikuttaa paljon myös ei-kielellisiä tekijöitä. Kokeiden pisteytys ei voi siis olla enää mekaanista oikeiden vastausten laskemista, vaan laadullinen arviointi korostuu. (Huhta 1993c, 84.)

Tulosten saaminen luotettaviksi on myös hankalaa. Samanlaisten kommunikatiivisten testiolosuhteiden (tilanne, ajankohta, puheenaiheet, psykofyysinen tila, motivaatio) aikaansaaminen on lähes mahdotonta. Kuitenkin, jos arvioijien koulutukseen kiinnitetään tarpeeksi huomiota, arviointi voidaan saada riittävän luotettavaksi. Arvioinnin luotettavuus (reliaabelius) ei kuitenkaan ole enää suullisten testien keskeisin ongelma, vaan painopiste on siirtynyt validiuden tutkimiseen. Tärkeintä on, ovatko tuloksista tehtävät johtopäätökset oikeita ja käytetäänkö tuloksia järkevällä tavalla. Weir (1990) korostaa, että vaikka edelleen on ratkaisemattomia ongelmia testin laatimisessa ja tulosten tulkinnassa, on tärkeää rohkaista opettajia käyttämään kommunikatiivisia menetelmiä luokkahuoneissa. (Weir 1990, 13, 16; Huhta 1993c, 127-133, 143.)

Suullisen testin laatiminen on monivaiheinen tapahtuma, jossa suunnittelulla on keskeinen sija (Huhta 1993a, 144). Kuviossa 5 on esitetty testin laadintavaiheet kokonaisuutena.

KUVIO 5. Suullisen testin laadintavaiheet (Huhta 1993a, 147)

Tämä tutkimus noudattaa kuvion 5 mallia. Tutkimuksen teoriaosa kattaa kuvion käsitteellisen tason. Siinä määritellään suullinen kielitaito, käsitellään eri testimuotoja sekä luodaan teoreettinen pohja suullisen kommunikatiivisen testin laatimiselle. Empiirinen osa kattaa kuvion tuottamis- ja tuotetason. Siinä kuvataan yksityiskohtaisesti tehtävien luominen, testaus, arviointitapahtuma sekä tulokset. Lisäksi empiirisessä osassa observoidaan luokkaa, jotta saataisiin käsitys oppilaiden kielitaidosta ja oppisisällöistä. Erona on se, että tutkimuksen tekijät eivät saaneet arviointiin erillistä koulutusta, vaan toimivat kirjoista ja ohjaajalta saatujen ohjeiden mukaan.