Harrastukseni

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista harrastusta sanan perinteisessä merkityksessä. Harrastuksekseni on se, että olen pienestä pitäen puuhaillut kaikenlaista tietokoneella.

Ensimmäiset varhaiset muistoni tietokoneella olostani muistan jo 7-vuoden iässä. Silloin pelasin jotain peliä silloin tällöin. 10-vuotiaana aloitin uuden niin sanotun harrastuksen. Aloitin kuvaamaan kaverini kanssa sketsivideoita YouTubeen. Idea sammui vuoden kuluuessa, kun motivaatiomme kuvaamiseen loppui.

Innostuin kuvaaman pelivideoita YouTubeen yksin sekä ystävieni kanssa. Myöhemmin sekin touhu jäi tauolle. Aloitin uudelleen tekemään ihan yksi videoita. Siitä ajankohdasta tähän päivään asti olen tehnyt videoita yksin omalle kanavalleni YouTubessa. Vaikka monen mielestä on vaikeaa ymmärtää harrastukseksi sitä, että tekee videoita ja muokkaa niitä, niin minä itse näen sen harrastuksena. Teen sitä melkein päivittäin ja siihen menee tietysti aikaa paljon. Mielestäni se aika mitä siihen menee on kyllä sen arvoista! Pelaan päivittäin netissä myös pelejä. Nämä kaksi "harrastusta" ovat kuluneet elämääni jo kauan ja uskon niiden kuuluvankin elämäntyyliini läpi elämäni muodossa tai toisessa.

Vanhempani eivätkä isovanhempani harrastaneet tietokoneella oloa. Silloin kun vanhempani tai isovanhempani olivat minun ikäisiä, ei tietokonetta ollut edes vielä keksitty. Heidän nuoruudessaan, ei edes heidän hurjimmissa kuvitelmissaan tainnut kukaan heistä edes osata uskoa, että tietokoneella olo olisi heidän poikansa tai lapsenlapsensa aktiivinen harrastus.

Sivuston toteuttanut - Juho Vuorela