etusivulle
    

 

 

 



copyright  M. Aaltonen 2011   

 

 

Liinun viikko-ohjelma

ma

ti Aline

ke Sofia

to

pe Mette

la Nette/Manda/Janina vuoroviikoin

su Emmi


 

2010

Liinun vuosi alkoi kylmissä merkeissä.Oli ennennäkemättömän kylmä talvi, pakkasta monta viikkoa yli 25 astetta. Ja kevätkään ei meinannut tulla millään.

Jälleen oli koittanut aika, jolloin osa Liinun ratsastajista alkoi olla liian suuria. Kevään kuluessa Aino ja Amanda alkoivat pikkuhiljaa luopua Liinusta, jalat kun alkoivat jo olla aivan liian pitkiä, kurjaa.

Kevään kuluessa aloin ihmetellä Liinun takakenkien kärkien kulumista. Toisinaan se vaikutti vähän haluttomalta ja laiskalta. Alkuun laitoin tämän sen syyksi, että pätevimmät ratsastajat olivat lopettaneet ja Liinu meni pääasiassa ihan pikkuisten lasten ratsuna köpöttelyravia.

Kesäkuussa kuitenkin eräänä päivänä huomasin, että se ontuu toista takajalkaa. Alkoi sairasloma, jota kaiken kaikkiaan kesti 1,5- kuukautta ennen kuin klinikalle päästiin. Ontuminen oli lievää, mutta kuitenkin melko selvää, mentiin vain kävelyä.

Klinikalla taivutuksissa Liinu oli puhdas, mutta juoksutuksessa jäykkä molemmista takajaloista. Ja röntgenissä sitten paljastui nivelrikko molemmista takapolvista.

Itselle tämä sana kuulosti aika pelottavalta ja mietinkin, että se taitaa jäädä sitten ihan seuralaisponiksi, mutta eläinlääkärin mukaan löydökset kuulema ihan normaaleja tämän ikäisellä yksilöllä ja liikuntaa saa jatkaa ponin halujen mukaan.

Liinun jalat piikitettin kortisonilla ja se sai vielä kävelyliikuntaa 3 viikkoa, sen jälkeen Liinu siirtyi taas takaisin ratsastettavaksi. Liike oli aavistuksen epämääräistä aika ajoin joten estehyppelyt ja kavaletitkin unohdettiin.

Kuitenkin energiaa alkoi kertyä taas niin, että Liinu sai  syksyn/talven kuluessa parikin uutta 8-9 vuotiasta ratsastajaa, Metten ja Sofian.