Egyptiläiset uskoivat vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään.
Usko oli niin vahva, että koko heidän elämänsä oli
valmistautumista kuolemaan. Jokainen työtätekevä halusi
säästää rahaa mahdollisimman komeaa hautaa varten ja useat
ihmiset johtivat eläessään oman hautansa rakennustyötä.
Kun ihminen kuoli, hänet
haudattiin ja hautaan pantiin mukaan esineitä, joita vainaja
kuolemanjälkeisessä elämässä tarvitsisi. Ruumis haluttiin
myös säilyttää mahdollisimman hyvin. Muumiointi ja
palsamointi auttoivat ihmisen jäännösten säilymisessä.
Egyptiläisillä oli monia
jumalia. Myös farao oli jumala, joka eli maan päällä.
Egyptiläisten jumalilla oli usein ihmisen vartalo ja eläimen
pää. Eläimen pään uskottiin kuvastavan niitä ominaisuuksia,
joita eläin edusti (esim. härkä edusti voimaa)
Toisin kuin nykyään, vain
papit ja ylhäisön jäsenet saivat osallistua
jumalanpalvelusmenoihin. Pappien päivä alkoi jumalien
lepyttämisellä. Niille uhrattiin ruokaa ja juomaa, papit
myös pesivät ja pukivat jumalpatsaat.
|