Ritari ja nainen

Historiankirjojen keskiajankuvaa leimaa romanttinen ritarikulttuuri. Ritarikulttuurista syntyi romanttisen kertomuksen ja kertovan runouden perinne. Tätä uutta "pehmokulttuuria" pitivät perheen nuorimmat pojat yllä. Heillä oli siihen aikaa, sillä vanhimman veljen tehtäväksi oli jäänyt suvun jatkaminen ja perinnön ylläpitäminen. Nuorimpien poikien avioitumisen teki vaikeaksi se, ettei heillä ollut perintöosuutta.

Nuoret ritarit pitivät yllä ritariromantiikkaa rakastumalla ylhäisön naisiin. Itsehillintään pyrkivät nuoret ritarit sepittivät heille trubaduurirunoja ja palvoivat ihastuksen kohdettaan, joka oli usein tavoittamaton neitsyt tai aviossa oleva nainen. Naisen ja ritarin välinen suhde ei aina toteutunut fyysisesti, vaan se perustui peliin, jonka tarkat säännöt kummatkin tunsivat.

Ritariromantiikka kuului nimenomaan ylhäisön elämään: se oli vastapainoa raa'alle ja väkivaltaiselle ajalle sekä oiva tapa erottua rahvaasta. Ritarilyriikka verhosi myös miesten epävarmuuden: he eivät tienneet kuinka suhtautua etäisiin ja mystisiin naisiin. Ritarikultuurin säännöt antoivat miehille vihjeitä: naisia tuli ihailla, kunnioittaa, heidän älykkyyttään, korkeaa moraaliaan ja hyveitään tuli kunnioittaa. Raavaan soturin tilalle ihannemieheksi astui nyt naismaisemmin käyttäytyvä ritari.

Ritariajan naiskuva poikkesi varhaiskeskiajalta lähtien vallinneesta syntisestä ja viettelevästä naiskuvasta siten, että nyt nainen nähtiin miehen moraalisena opettajana sekä kauneuden ruumiillistumana ja palvonnan kohteena.

Ritareiden eteerisestä naiskuvasta antaa parhaimman kuvan ritariajan runous. Ritareiden nainen oli nostettu jalustalle, sillä nainen heijasti ja edusti ritareiden omia hyveitä: jaloutta ja hyvyyttä. Nainen oli ritari-ihanteen naispuolinen peili eikä lihaa ja verta oleva nainen. Naisten omista kokemuksista tai tunteista ei haaveellisissa ja naista idealisoivissa ritarien runoissa kerrota.

Ritarilyriikan peruskirjallisuutta on Guillaume de Lorrisin ja Jean de Meungin sepittämä Roman de la Rose. Ritarikulttuurin käyttäytymissäännöt taas kirjasi ranskalainen Andreas Capellanus latinankieliseen Kunniallisen rakkauden taito-opaskirjaan 1100-luvun lopussa.

Ritarikulttuuri jätti jäljet koko Euroopan kulttuurin kehitykseen ja loi pohjaa renessanssin ihanteille.

Takaisin pääsivulle